Yleisavustus Luontoliiton vuosittaisen toiminnan tukemiseksi
Luontoliitto on vuonna 1943 perustettu lasten ja nuorten ympäristöjärjestö. Toiminta-alueena on koko Suomi. Luontoliitto järjestää luontoleirejä, kerhoja ja koulutuksia. Luontoliiton nuorten toimintaryhmät tekevät yhteiskunnallista vaikuttamista ympäristökysymyksissä. Luontoliiton vuotuiset Älä osta mitään -päivä ja Kevätseuranta ovat valtakunnan tunnetuimpia pitkään jatkuneita ympäristöaiheisiä kampanjoita.
Hankeavustus Animalian broilerikampanjalle 2025-2026
Broileri on Suomen yleisin lintu, mutta yhteiskunnassa silti näkymätön. Broilerinlihan kulutus on kasvanut viime vuosikymmeninä valtavasti, ja kasvun odotetaan jatkuvan. Yli 80 miljoonaa tehotuotettua broileria teurastetaan Suomessa vuosittain. Animalian mielestä meidän on aika nähdä broileri yksilönä, ei ruoan raaka-aineena ja tuotteena. Animalian kampanjassa tavoitellaan sitä, että broilerinlihantuotanto laskee ja broilerinlihan sijaan Suomessa syödään tulevaisuudessa kasviproteiineja.
Afrikka 2030
UNICEFin lahjoittajaryhmä tukee työtä Sierra Leonessa ja Angolassa edistääkseen pysyviä rakenteellisia muutoksia ja tarjotakseen yhä useammalle lapselle ja nuorelle tasavertaiset mahdollisuudet hyvään elämään. Angolassa vahvistetaan seksuaali- ja lisääntymisterveyteen liittyvän tiedon ja palveluiden saatavuutta, lastensuojelua ja koulutusmahdollisuuksia. Tavoitteena on edistää sukupuolten tasa-arvoa ja ehkäistä teiniraskauksia. Sierra Leonessa kehitetään varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laatua, oppimateriaaleja sekä nuorten työelämävalmiuksia. Työtä tehdään tiiviissä yhteistyössä ministeriöiden, paikallisten viranomaisten ja paikallisten toimijoiden kanssa. Lasten oikeuksien toteutumisella Afrikassa on suuri vaikutus tulevaisuuteen - tällä hetkellä joka neljäs maailman lapsista asuu Afrikassa, ja vuoteen 2050 mennessä osuus nousee jo 40 prosenttiin.
Vegaanihaasteen 15-vuotisjuhlavuosi
Vegaanihaasteen 15-vuotisjuhlavuosi nostaa Suomen suosituimman ruokahaasteen entistä näkyvämmin esiin tammikuussa 2027. Valtakunnallinen kampanja kutsuu kymmenet tuhannet suomalaiset kokeilemaan kasvisruokaa ja tarjoaa heille kuukauden ajan reseptejä, tietoa, vinkkejä ja yhteisön tukea. Tavoitteena on kasvattaa näkyvyyttä sekä osallistujamäärää, tehdä kasvisruoasta helppo, houkutteleva ja arkinen valinta sekä vauhdittaa pysyvää muutosta kohti eläin- ja ympäristöystävällisempää ruokakulttuuria.
Digiuudistus 2026 – verkkosivun ja varainhankinnan järjestelmän uudistaminen
Hankkeen aikana uudistamme Oikeutta eläimille -järjestön kotisivut ja varainhankinnan järjestelmät siten, että järjestö kykenee toimimaan tavoitteellisesti ja tehokkaasti, viestien ja kampanjoiden eläinoikeuskysymyksistä mahdollisimman vaikuttavasti.
Kestävän tulevaisuuden retkiruokaa
Kestävän tulevaisuuden retkiruokaa -hanke tukee kasvipohjaisen ruoan käyttöönottoa partiotoiminnassa. Tavoitteena on murtaa sitkeitä uskomuksia kasvipohjaisen ruoan kalleudesta ja mauttomuudesta sekä kasvattaa jäsenistön osaamista kasvipohjaisen ruoan valmistuksessa. Hankkeessa järjestetään paikallisjärjestöissä kasvisruokakursseja, luodaan koulutuspaketti partion vapaaehtoisille ja toteutetaan kasvipohjaiseen ruokaan innostavaa viestintää yhteistyössä sosiaalisen median vaikuttajan RetkiRiikan kanssa.
Lusto-hanke - Metsäliike luontokäytävien tukena
Hankkeemme popularisoi Suomeen esitettyä luontokäytäväverkostoa, joka yhdistää suojelualueet ja vahvistaa luonnon sopeutumista ilmastonmuutokseen. Keväällä 2026 käynnistyvä koulutus- ja viestintäkampanjatyömme huipentuu yhteisölliseen Suuri metsämarssi -vaellusspektaakkeliin loppukesällä 2027. Sitoutamme kansalaisia, päättäjiä ja metsäyhteisöjä dialogiin ja viemme tutkitusperustaista maankäytön ja ennallistamisen mallia päätöksentekoon paikallisesti ja valtakunnallisesti
Lasten ja nuorten kanssa kohti ilmasto- ja luontoviisaita kuntia
Hankkeessa kehitetään kunnille toimintamalli ja työkalupakki, jotka auttavat kuntia ottamaan lapset ja nuoret aidosti mukaan paikalliseen ilmasto- ja luontotyöhön. Hanke toteutetaan UNICEFin Lapsiystävällinen kunta–mallin kuntien sekä lasten ja nuorten kanssa. Hankkeen tuotokset palvelevat kaikkia Suomen kuntia. Hankkeen tavoite on lisätä lasten ja nuorten tietoa ilmastonmuutoksen ja luontokadon hillinnästä ja juurruttaa heidän osallisuutensa pysyväksi osaksi kuntien ilmasto- ja luontotoimia.
Palokin koskien ennallistamisen edistämishanke
Kasvipohjaisuusstrategian edistäminen
Kumppanuusyhteistyö
Lue lisää Investors With Pride -verkostosta
Vuosittaisilla joululahjoituksilla tuemme sosiaalista hyvinvointia. Kohdennamme lahjoitukset ensisijaisesti sellaisille toimijoille, jotka auttavat haavoittuvassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä.